Tyhmenemmekö yksi kissavideo kerrallaan?

Rakastatko sinäkin kissa- (ja koira)videoita?  Niin minäkin. Siksi viimeaikaiset tiedot lyhytvideoiden vaikutuksista ovat kannaltamme…no vähintäänkin hankalia.

”Kansakunnan tyhmistyminen on eksistentiaalinen uhka demokratialle”, kuului Frank Martelan tammikuisen pääkirjoituksen otsikko Helsingin Sanomissa. Martela on filosofi, Aalto-yliopiston apulaisprofessori ja hyvän elämän edellytysten tutkija.

”Korkeatasoinen ajattelu edellyttää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Puolen minuutin videoon ei saa kiteytettyä asioita yhtä hyvin kuin tuhannen sanan lehtiartikkeliin tai 300-sivuiseen kirjaan. Jos ymmärryksesi maailmasta rakentuu lyhytvideoiden varaan, et kykene ymmärtämään nykymaailmaa vaan päädyt pölhöpopulistien yksinkertaistettujen ja tunnepitoisten viestien viemäksi”, haastaa Martela.

Martela näyttäisi viittaavan ensisijaisesti tiedonvälitystarkoituksessa tehtyihin lyhytvideoihin. Eihän kissavideo ole pölhöpopulistinen yksinkertaistus eikä yritäkään välittää sen suurempaa tietoa, saatat miettiä. Ja niin saatan minäkin. Sehän on ilahduttava, mieltä ja sydäntä lämmittävä hetki arjen uurastuksen lomassa. Tai vessassa käydessä. Tai ruokapöydässä. Tai samalla, kun leffa pyörii televisiossa. Tai kun ystävä, puoliso tai lapsi yrittää käydä keskustelua kanssasi.

Niin, kissavideo on enemmän kuin kissavideo. Se on tunteita herättävä suloisuuskoukuttaja, joka altistaa automaattiselle, keskittymiskykyä ja sitä kautta myös ajattelukykyä uhkaavalle käytösmallille.

”Puhelin ilmestyy melkeinpä automaattisesti käteen ja kissavideot pyörivät ennen kuin ihminen tuntee tehneensä asiasta mitään päätöstä. Jos kassajonossa on peräti 40 sekuntia jäljellä, ehtii vielä katsoa yhden kissavideon. Kyseessä on opittu käytösmalli, jonka vastustaminen on tosi vaikeaa. Pitää muistaa, että jokainen katsottu video kouluttaa aivoja tekemään samoin jatkossakin”, linjaa professori Minna Huotilainen, joka tutkii aivoja, oppimista ja aivoterveyttä Helsingin yliopistossa.

Estääkö tekoälyn käyttö ajattelu kehittymistä?

Toinen ajattelutaitoamme vakavasti haastava tekijä on tekoäly. Martela pureksii asiaa pääkirjoituksessaan erityisesti oppimisen ja nykyopiskelijoiden näkökulmasta:
”Kirjoittaminen on ajattelua. Omien ajatusten jäsentäminen paperille on keskeinen tapa kehittää oman ajattelun kirkkautta ja johdonmukaisuutta. Siksi kirjoitustehtävät ovat keskeinen opetusmenetelmä sekä peruskoulussa että korkeakouluissa. Nyt uhkana on, että nuoret ulkoistavat kirjoitustehtävät tekoälylle. Lopputulos on yhtä hyvä, mutta ajattelun prosessi jää pois. Vaikka naiivit tekno-optimistit eivät tätä ymmärrä, juuri tuo prosessi on koko harjoituksen tarkoitus.”

Ja myöhemmin samassa juttussa:

“Jos annamme nuorten kirjoituttaa tehtävät tekoälyllä, teemme heille valtavan karhunpalveluksen: estämme heidän ajattelunsa kehittymisen.”

Martela ei kiistä, etteikö myös tekoälyn käyttöä olisi syytä opiskella, mutta ensin olisi opeteltava ajattelemaan itse. Ja sitten jatkaa ajattelun harjoittelua lopun elämää, haluan lisätä.

”Kyky kirkkaaseen ajatteluun on kuin lihas, joka kehittyy harjoittamalla. Jos alistumme siihen, että koulu ja media eivät enää haasta ajattelemaan, kansakunta tyhmenee. On taisteltava vastaan, koska tyhmenevä kansakunta on uhka sekä työelämälle että demokratialle.”

Otetaanpa hetki demokratialle ennen kuin palataan tekoälyyn. Tulevaisuustalo Sitra julkaisi tammikuussa Megatrendit 2026 -selvityksen. Siinä todetaan, että ”kansalaisten ymmärrys demokratian luonteesta on keskeinen tulevaisuustaito, sillä demokratia ei ole vain hallintojärjestelmä, vaan yhteiselämän muoto, joka perustuu kunnioitukseen, vuoropuheluun ja kompromissikykyyn.”

Kunnioitus, vuoropuhelu ja kompromissikyky. Siinä on kyllä kova kolmikko kaikenlaisilla yhteiselämän temmellyskentille.

Tehokkuus > toimijuus?

Sitran selvityksessä tulkitaan Suomen kannalta erityisesti neljää teemaa; ihmisiä ja kulttuuria, valtaa ja politiikkaa, luontoa ja resursseja sekä teknologiaa ja taloutta. Viimeksi mainitun teeman keskiössä on luonnollisesti tekoäly, johon viitataan yhteiskunnan perustan mullistajana. Raportin päätelmä on sukua Martelan ajatuksille: yksilötasolla tekoälyn vaikutukset liittyvät ajattelukykyyn ja toimijuuteen.
”Käytämmekö ja kehitämmekö edelleen ajattelukykyämme vai käykö se turhaksi? Parhaimmillaan opimme käyttämään tekoälyä ajattelun tukena ja toimijuuden lisääjänä. Pahimmillaan ulkoistamme ajattelun algoritmille ja heikennämme omaa kyvykkyyttämme. On myös mahdollista, että yhteiskuntaan syntyy suurta polarisaatiota ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen osalta”, pohditaan selvityksessä.

Vai onko syntymässä tai peräti jo syntynyt, pohditaan täällä porilaisessa toimistohuoneessa.

Sitran mukaan oleellista on keskittyä tehokkuuden sijaan toimijuuteen.
”Tekoälyn käyttöönotto lisää usein tehokkuutta ja tuottavuutta, koska sen avulla pystytään automatisoimaan monia tehtäviä. Oppimista ei kuitenkaan voi automatisoida, vaan siinä on pohjimmiltaan kyse toimijuuden lisäämisestä. Toimijuus ei lisäänny kursseja suorittamalla tai artikkeleita julkaisemalla, vaan sillä, että ymmärtää asioita syvemmin. Eräs hyödyllinen käsite tekoälyn käyttöä pohtiessa onkin miettiä, millaista ajatteluvelkaa se kerryttää, eli kuinka paljon ymmärryksen kerryttämistä siirtää myöhemmälle.”

Elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta ovatko ne mahdollisimman monille mielekkäitä vai vailla mieltä? Siihen voi jokainen kulutusvalinnoillaan vaikuttaa, myös digitaalisessa todellisuudessa, ellei jopa ennen kaikkea täällä.

Kreetta Haaslahti, toinen Pilkkeen yrittäjistä